Sivu 1/1

Marsin vesijää liikkuu napojen välillä

Lähetetty: 19.7.2007 1:15
Kirjoittaja Legenda
Euroopan avaruusjärjestön Mars Express -luotaimen havaintojen perusteella on luotu uusia malleja Marsin napajäätiköiden käyttäytymisestä. Dataa analysoinut tutkijaryhmä esittää julkaisussaan, että Marsin pyörimisakselin pitkäaikaiset muutokset siirtävät vesijään esiintymiä.

"Uskomme, että vesijään esiintymät vaihtavat paikkaansa Marsin pohjois- ja etelänavan välillä noin 51 000 vuoden syklissä, joka vastaa planeetan akselin prekession suunnan vaihtumista vastakkaiseksi.", kertoo löydön tehneen tutkijaryhmän johtaja Franck Montmessin Ranskan CNRS/IPSL-instituutista. Marsin rata on huomattavan elliptinen ja siksi lähimmän ja kaukaisimman ratapisteen akselisuunnilla on suuri merkitys.

Mars Expressin OMEGA-spektrometrin havaintojen mukaan planeetan eteläinen napajäätikkö koostuu kolmentyyppisestä jäästä: vesi- ja hiilidioksidijään sekoituksesta, kymmeniä kilometrejä leveistä vesijään alueista sekä hiilidioksijään peittämistä vesijääesiintymistä.

Veden siirtyminen höyrymuodossa ei ole nopea prosessi. Kyseessä on noin yhden millimetrin paksuisen kerroksen siirtyminen vuodessa napajäätiköltä toiselle.

Re: Marsin vesijää liikkuu napojen välillä

Lähetetty: 6.8.2007 19:57
Kirjoittaja Muleteer
Laitetaan vaikka tänne kun veteen liittyy tämäkin.

Vihdoinkin tässäkin asiassa on herätty:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2007080 ... 8_uu.shtml

En ole koskaan ymmärtänyt että täällä Suomessa, jossa on yksi maailman parhaista pohjavesistä, ostetaan vettä pulloissa. Siis haloo? Puhdasta vettä saa täältä hanastakin. Miksi sitä pitäis kaupasta pulloissa ostaa? Ymmärrän sen kyllä ulkomailla jossa se hanavesi ei aina ole sitä puhtoisinta tai sen, että jollain automatkalla ostaa sinne autoon pullolisen vettä matkan varrelta mutta muuten kyllä menee yli hilseen.

Kummallisia nämä maailman trendit kun on ollu jotenkin vissiin kai hienoa kanniskella sitä muovista vesipulloa mukanaan kun paljon puhtaampaa ja parempaa vettä saa hanastakin.

Kyllä maailma on turhuutta täynnä. Ja toiset ne käärii taalat taskuunsa tommosestakin turhuudesta... :???:

Mutta paskaaks tässä.

Re: Marsin vesijää liikkuu napojen välillä

Lähetetty: 8.8.2007 20:41
Kirjoittaja Masa the Man
Tulee ostettua pullovettä. Mutta sitäkin vain hiilihapotettuna Vichyn korvikkeena, tai ei oikeastaan korvikkeena kun on parempaa ja halvempaa kuin Vichyt.
Eritoten suosittelen Vichyjen ystäviä kokeilemaan Lidlin hiiihapotettuavettä.

Re: Marsin vesijää liikkuu napojen välillä

Lähetetty: 8.8.2007 22:34
Kirjoittaja Kurko
Siinä vaiheessa kun vissyistä rupes katoamaan hapot ja suolat niin katos kyllä ideakin. Oikeaa perinteistä vissyä saa nykyään metsästää kivenkolosta.