http://www.uusisuomi.fi/terveys/15317-u ... uun-kautta
TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
Valvojat: Muleteer, PeMAn, enska
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
Miesten juomista kontrolloidaan enemmän kuin naisten
Juomisen epävirallinen kontrolli on selvästi yhteydessä sukupuoleen: miesten alkoholin käyttöä kontrolloidaan enemmän kuin naisten, eikä kontrolli riipu juomisen määrästä.
Suomalaisista miehistä noin neljännes ja naisista noin joka kymmenes oli kokenut, että joku oli viimeisen vuoden aikana yrittänyt saada heitä juomaan vähemmän tai harvemmin. Tavallisimmin juomista yritti rajoittaa puoliso.
Suomessa keskiverto määrä epävirallista kontrollia
Epävirallinen kontrolli on Suomessa kuitenkin harvinaisempaa kuin useimmissa muissa tutkituissa maissa – Euroopan mittakaavassa Suomi sijoittuu suunnilleen keskitasolle. Suomessa siis vallitsee epäsuhta juomisen suuren määrän ja epävirallisen kontrollin välillä. Voidaankin pohtia, juotaisiinko Suomessa vähemmän, jos siihen puututtaisiin nykyistä herkemmin myös epävirallisissa yhteyksissä, lähinnä kodeissa.
Kontrollin kohteeksi joutumisen todennäköisyys kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän juo tai mitä useammin on humalassa. Tutkittujen maiden välillä oli suurta vaihtelua siinä, kuinka suuri osa vastaajista oli kokenut juomiseensa puututtavan. Kehitysmaissa puuttuminen näytti olevan huomattavasti teollistuneita länsimaita yleisempää. Näissä maissa aktiivisia puuttujia ovat muutkin kuin puolisot.
Suomessa melko paljon virallista kontrollia
Juomisen epävirallisen kontrollin taustalla on aina jokin syy, eikä kontrollia ole ilman ongelmia. Ennen puuttumistoimiin ryhtymistä kontrolloijan on oltava sitä mieltä, että toisen juominen on ongelmallista. Tietoisuus ongelmista aiheuttaa paineita ja haittaa kontrolloijalle. Kun juomishaitat lisääntyvät yhteiskunnassa, lisääntyvät myös välillisesti tai suoraan muihin kuin juojiin kohdistuvat haitat. Niillä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia kansanterveyteen ja jopa kansantalouteen.
Suomessa juomista kontrolloidaan virallisesti enemmän kuin monissa muissa maissa. Suomessa alkoholia myös käytetään enemmän kuin useissa muissa Euroopan maissa, joten haitatkin ovat yleisempiä. Kun alkoholijuomien hinnat laskivat Suomessa vuoden 2004 veronalennuksen ja alkoholin tuontirajoitusten purkaminen seurauksena, alkoholin kulutus ja juomisesta aiheutuvat haitat lisääntyivät huomattavasti. Juomisen ja juomishaittojen kontrolloinnin siirryttyä osittain valtiolta paikalliselle ja yksilötasolle epävirallisen sosiaalisen kontrollin, käytännössä läheisten ihmisten kontrollin, merkitys on korostunut.
Stakesin tutkija Kirsimarja Raitasalon väitöstutkimuksen kohteena oli alkoholinkäyttöön kohdistuva epävirallinen kontrolli. Tutkimus tarkasteli alkoholin käytön epävirallista kontrollia Suomessa ja kansainvälisesti. Päähuomio oli puolisoiden välisissä kontrolliyrityksissä, sillä juomisen kontrollointi on yleisintä parisuhteissa
19.2.2008 8:31 Lähde Informal social control of drinking. Finland in the light of international comparison. Kirsimarja Raitasalo. Tampereen yliopisto.

mistä uudet taudit tulevat
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=14750
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=14750
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
eurooppalaisilla enemmän haitallisia geenimutaatioita kuin afrikkalaisilla
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=14749
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=14749
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
tauti pesäkkeet maailmalla.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/7252923.stm
http://news.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/7252923.stm
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
viagra aiheuttaa lapsettomuutta.
joten varokaa jotka haluatte vielä lapsia.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200802 ... 7_ul.shtml
joten varokaa jotka haluatte vielä lapsia.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200802 ... 7_ul.shtml
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
hiukset kertovat sen...
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=14792
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=14792
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
taudit eivät tartu vain eläimestä ihmiseen vaan myös toisinpäin
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=14816
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=14816
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
tuperkkeli leviää huolestuttavasti muailmalla
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... /02/616571
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... /02/616571
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
nettisurffailu työpaikalla on kannattavaa työntekijälle että työnantajalle
http://www.uusisuomi.fi/tyoelama/16294- ... -kannattaa
http://www.uusisuomi.fi/tyoelama/16294- ... -kannattaa
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
ALS-sairauden syy selvisi.
hoito mahdollistuu sen myötä.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tut ... 08?ref=rss
hoito mahdollistuu sen myötä.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tut ... 08?ref=rss
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
niinkuin tässäkin.
sama testi pitäisi tehdä pörssimeklareille, suursijoittajille, optiomiljonääreille jne...suomessakin
mikähän olisi tulos?
jännää on tuossa että usa kiilaa "demokratioista" kärkeen
"Tällainen epäsosiaalinen rankaiseminen osoittautui olevan yhteydessä osallistujien kotimaahan. Vähiten sitä esiintyy kaikkein demokraattisimmissa maissa, joissa kunnioitetaan poliittisia oikeuksia, kansalaisten oikeuksia ja joissa vallitsee lehdistön vapaus.(huom! kanaslaisten yhdenvertaisuus ei ole tässä mukana) Mukana olleista maista kärjessä olivat Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Australia. Eniten epäsosiaalista rankaisemista harrastettiin Omanissa, Saudi-Arabiassa, Kreikassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä."
siellä missä raha tekee rahaa, yhteiskunnallinen eriarvoisuus kärjistyy, opiskelijat ovat vielä
optimisteja. joku sanoisi naiiveja.
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=14932

jenkkilässä joka neljännellä teinitytöllä sukupuolitauti
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tut ... 5234734361
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tut ... 5234734361
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
rakkausloma... kaikkihan me sitä tarvitsemme.
hyvä idea.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/R ... 5234784061
hyvä idea.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/R ... 5234784061
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
Infektiot lisäävät valtimoiden kovettumisen riskiä
Valtimonkovettumatauti eli ateroskleroosi on monien tekijöiden aiheuttama ja vuosikymmenien aikana kehittyvä krooninen tauti. Sille on ominaista kolesterolin kertyminen valtimon seinämään, paikallisten kohoumien eli ateroomaplakkien muodostuminen ja valtimon ontelon kaventuminen. Taudin kliinisesti merkittävimmät ilmenemismuodot ovat sepelvaltimotauti ja aivoverenkierron sairaudet, jotka voivat johtaa akuutteihin komplikaatioihin kuten sydäninfarktiin ja aivohalvaukseen.
Ateroomaplakissa vallitsee krooninen tulehdus, jolla on huomattava vaikutus aterooman kasvumekanismeissa ja repeämisessä. Repeämälle alttiissa plakeissa on ohut sidekudoskatto ja usein paljon tulehdussoluja, jotka erittävät sidekudoskattoa heikentäviä matriksin metalloproteinaaseja (MMP).
Tulehduksella on tärkeä rooli ateroskleroosin kehityksessä ja on ilmeistä, että bakteerit osallistuvat tulehduksen syntyyn. Ateroskleroosiin liittyvistä bakteereista tunnetuimpia ovat keuhkoklamydia ja hammasinfektioita aiheuttavat bakteerit.
Löytyykö bakteerien DNA:ta ihmisten valtimonäytteistä?
Tutkimuksen kohteena olivat sepelvaltimo-, aortta- ja ohimovaltimonäytteet. Tutkituista ateroskleroottisista valtimonäytteistä löydettiin lukuisten eri bakteerien DNA:ta.
Löydökset tukevat teoriaa siitä, että ihmisen elinaikanaan sairastamien infektioiden kokonaismäärä lisää ateroskleroosin riskiä. Lisäksi saatiin vahvistusta käsitykselle, että valtimon seinämän tulehdus ja mahdollisesti myös bakteeri-infektiot ovat yhteydessä ateroskleroosin kehitykseen.
13.3.2008 14:32 Lähde Bacterial DNA Signatures in Arterial Inflammation. Jaana Renko. Tampereen yliopisto.
tuo lisää sitä todennäköisyyttä että tulehdukset eli bakteeri/virus infektiot vaikuttavat kovasti meidän elämään.

Aikuistyypin diabetes onkin ehkä suolistosairaus
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Aik ... 5234863480
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Aik ... 5234863480
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
saadaanko ihmisen kantasolut tuottamaan uuden raajan menetetyn tilalle?
ois kuin sisilisko kuunaan...
http://www.sciam.com/article.cfm?id=reg ... c=su_limbs
ois kuin sisilisko kuunaan...
http://www.sciam.com/article.cfm?id=reg ... c=su_limbs
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
köh köh minne mun pitkikään mennä viikonlopuksi
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=15185
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=15185
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
Tuohan on hyvä uutinen. Mä aion ainakin tulevaisuudessa unohtaa että mulla on iso maha.enska kirjoitti:köh köh minne mun pitkikään mennä viikonlopuksi![]()
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=15185
Pissu on tullu - Tussu on pillu
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
oppia ikä kaikki vai miten se meni
miten tulee mieleen pavlovin koirat
ehkäpä oppimista tehostetaankin näin tulevaisuudessa?
sori goofy.
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=15194
miten tulee mieleen pavlovin koirat
ehkäpä oppimista tehostetaankin näin tulevaisuudessa?
sori goofy.
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uu ... l?id=15194
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
kesäaikaan siirtyminen
http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3292
http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=3292
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
eeeiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200803 ... 7_ul.shtml
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200803 ... 7_ul.shtml
Re: TERVEYDENHUOLTO JA TERVEYS
Paras yhdyntä kestää vain 3-13 minuuttia
Yhdynnän ei tarvitse kestää tuntikausia. Paras sukupuoliyhdyntä on akti, joka kestää kolmesta kolmeentoista minuuttiin.
Yhdysvalloissa julkaistu tuore tutkimus väittää, että fantasiat tuntikausia kestävästä sukupuoliaktista kannattaa unohtaa. Seksi ei ole suinkaan ole sitä parempaa mitä pitempään akti kestää.
Penn State -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan jopa puoli tuntia saattaa olla liikaa, ainakin, kun kyseessä ovat pariskunnat.
Tutkimuksessa haastateltiin viittäkymmentä seksiterapeuttia ja alan tutkijaa. Haastateltujen joukossa oli muun muassa psykologeja, lääkäreitä, sosiaalityöntekijöitä, perheterapeutteja ja sairaanhoitajia. Yhteensä haastatelluilla oli kokemusta tuhansista ihmisistä usean vuosikymmenen aikana.
Haastattelussa tiedusteltiin heidän asiakkaidensa kertomia kokemuksia hyvästä ja huonosta seksistä. Aika laskettiin siitä, mitä kului peniksen viemisestä emättimeen ja siemensyöksyn tai orgasmin välillä.
Vastausten perusteella saatiin syntymään seuraava luokittelu:
Riittävä, 3 - 13 minuuttia
Toivottava, 7 - 13 minuuttia
Liian lyhyt, 1 - 2 minuuttia
Liian pitkä, 10- 30 minuuttia.
Tutkimuksen tulokset julkaistaan Journal of Sexual Medicinen toukokuun numerossa.

Täytyypäs laittaa kello soimaan 13 minuutin päästä ens kerralla että tietää lopettaa ajoissa... 
“Captain Sobel, we salute the rank, not the man.”